sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Karjalanpiirakat punajuuri- ja porkkanatäytteellä


 

Karjalanpiirakoita voi täyttää monenlaisilla täytteillä - olen itse aina tykänyt enemmän porkkanapiirakoista kuin perusmallin riisipiirakoista (jotaka nekin kyllä ovat herkkua!). Tänään testailin paria erilaista täytettä ja kyllä, porkkana ja punajuuri passaavat karjalanpiirakoihin tosi hyvin. :) Punajuripiirakoista taisi itsesasiassa tulla mun uusi suosikkini!

Juureksilla saa piirakoihin myös ekstra-annoksen jouluista vivahdetta värien ja makujen muodossa. Punajuuripiirakoita maustoin myös hiukan "rohkeammin" juustojen jämillä ja timjamilla. Ei haitannut olenkaan, päinvastoin, hyvää tuli.



Sinihomejuusto + punajuuri -yhdistelmällä ei vaan voi mennä pieleen. Koska sinihomejuustoa oli aika vähän, laitoin lisäksi parmesaania joka sekin toimii punajuuren parina.

Punajuuri-riisi-juustotäytteisessä karjalanpiirakassa on tavallaan herkullinen punajuurilaatiko piirakan sisällä - huippukätevä eväs sellaisenaan!


Tein tavallista isomman piirakkaerän tällä kertaa - puuron tein tuplana ja piirakkataikinaa kolme erää. Puurosta osa meni juurestäytteisten piirakoiden ainekseksi ja osa sellaisenaan täytteeksi. Kaksi taikinaa tein täysrukiisella kuoritaikinareseptillä ja yhteen laitoin osan vehnäjauhoja.

Täyrukiisen taikinan ohje on kirjattuna tuolla aiemmassa piirakkapostauksessa, mutta ainoa ero tosiaan on jauhojen koostumus ts. täysrukiisessa on 5,5 dl ruisjauhoja eikä lainkaan vehnää.




Karjalanpiirakat, kuoritaikina II


  • 2 dl kylmää vettä
  • 1 tl suolaa
  • 4 dl ruisjauhoja
  • 1,5 dl vehnäjauhoja

Riisipuuro karjalanpiirakoiden täytteeksi

(yksi annos, itse tein tupla-annoksen ja kypsensin uunissa)

  • 4 dl vettä
  • 4 dl puuroriisiä
  • Reilu nokare voita
  • 1 l maitoa (punaista :) )
  • 1,5 tl suolaa

Punajuuritäyte karjalanpiirakoille


  • 4 kpl punajuuria
  • 4 dl riisipuuroa
  • 100 g sinihomejuustoa (tai vuohenjuustoa tai parmesaania tai sekoitus jämistä)
  • Ripaus timjamia 
  • (Suolaa jos siltä tuntuu)

Porkkanatäyte  karjalanpiirakoille

  • 7 kpl porkkanoita
  • 3 dl riisipuuroa
  • 1 kpl kananmuna
  • Suolaa maun mukaan
  • (Kananmuna)

Piirakoiden voiteluun: 50 g voita, 2 dl kuumaa vettä tai vesi-maitoseosta.



Tee kasvissoseet valmiiksi: kuori ja kuutioi porkkanat, keitä kunnes ovat pehmenneet, kada vesi pois ja soseuta. Leikkaa punajuurista päädyt mutta älä kuori, keitä kunnes ovat pehmenneet sen verran että haarukka pysyy juurekseen. Jäähdytä kylmässä vedessä. Kuori ja lohko punajuuret, soseuta.

Tee riisipuuro: kiehauta 4 dl vettä kattilassa (tai padassa jos teet uunipuuron), lisää riisit ja kiehuttele hiljalleen kunnes riis on imeytynyt. Lisää kunon nokare voita ja kaada maitolitra sekaan. Mausta suolalla. Piirakoiden täyte kaipaa minusta hiukan enemmän suolaa kuin peruspuuro - mutta mausta makusi mukaan. Kiehuttele hiljakseen suunnilleen tunti, sekoita usein pohjaa myöden ettei puro pala pohjaan tai kuohu yli. Jos kypsennät puurin uunissa, imeytä vesi riiseihin ensi padassa liedellä ja anna hautua maidon ja suolan kanssa 175 asteessa parin tunnin ajan, sekoita pari kertaa hyvin kypsymisen aikana.

Tee kasvistäytteet; lisää riisipuurot soseisiin, lisää punajuuren joukkoon esim. murusteltu sinihomejuusto (tai raastettu parmesaani tai vuohenjuusto) sekä ripaus kuivattua timjamia. Porkkanatäytteen sekaan lisäsin kananmunan varmistamaan täytteen jämäköitymisen uunissa; se ei ole välttämätön mutta eipä tuosta haittaakaan ole. :)

Tee kuoritaikina: sekoita aineksen käsin kiinteäksi taikinamöykyksi. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Muotoile taikinasta tanko ja jaa se 20-30 osaan riipuen sitä minkä kokoisia piirakoita haluat. Laita taikinapalojen päälle kelmu tai kostea pyhe jotta taikina ei kuivu.

Kaulitse taikinasta piirakapulikalla pyöreähköjä ohuita lettusia. Lisää lätysköisen päälle ruokalusikalla täytettä. Juurestäytteet on helppo levittää vaikka lusikalla, riisipuuro on jäähtyessän sen verran jähmeää etä sen levitämiseen voi apuna käyttää veistä.

Rypytä piirakat nostamalla taikinan reunoja hiukan piirakan päälle ja painamalla taikina "ryppyyn" peukalolla ja etusormella. Itse aloitan rypytyksen piirakan yläosasta, se tuntuu helpoimmalta minulle.

Paista piirakat 275 asteessa noin 13 minuuttia. Voitele lämpimät piirakat voi-vesi/maitoseoksella.










2 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä piirakoita! Ja varmasti makuisiakin!

    Kaverin kanssa ollaan puhuttu pitkään, että pitäis tehä karjiksia. Mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Täytyisi ottaa vaan itteään niskasta kiinni ja ryhtyä toimeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen näitä tehnyt viimeksi vuosi sitten. x) Jotenkin hommaan ryhtyminen aina lykkäänty kun pitää keitellä puurot jne!

      Poista