lauantai 25. lokakuuta 2014

Maukas punajuurilaatikko




Punajuuri ja Aura-juusto ovat ihana yhdistelmä! Yhdessä ohrasuurimoiden kanssa näistä aineksista syntyy täyteläinen ja maukas laatikkoruoka joka toimii ateriana ihan sellaisenaan tai lisäkkeenä esimerkiksi grillikanan kanssa. Tujaus hunajaa ja hyppyselliset oreganoa ja timjamia viimeistelevät maun juuri oikeanlaiseksi. Auran sijaan laatikkoon sopivat tosi hyvin myös feta ja erityisesti vuohenjuusto.

Punajuuripaistoksen voi hyvin esivalmistella edellisenä päivänä keittämällä punajuuret ja ohran valmiiksi. Jäähtyneet punajuuret on helppo kuoria ihan vain käsillä hieromalla; kuorimaveistä ei tarvita. Laatikko valmistuu uunissa nopeasti; ainekset eivät vaadi varsinaista kypsyttelyä uunissa lainkaan, mutta uunitus tiivistää ja tasaa makuja mukavasti joten väliin sitä ei kannata jättää.

Maukas punajuurilaatikko, resepti

  • 3 kpl suuria punajuuria keitettynä ja raastettuna
  • 1,5 dl rikottuja ohrasuurimoita (kuivamitta)
  • Korppujauhoja
  • 100 g Aura-juustoa muruina
  • 200 g kermaviiliä
  • 2 rkl hunajaa (suunnilleen, saattoi mennä enemmänkin)
  • Oreganoa
  • Timjamia
  • Mustapippuria myllystä

Putsaa punajuuret ja poista niistä naatit. Keitä kunnes haarukka uppoaa juurekseen hyvin. Anna jäähtyä ja kuori käsin hieromalla, raasta kuoritut punajuuret karkeaksi raasteeksi. Keitä ohraa noin parikymmentä minuuttia, valuta lävikössä ja huuhtele.

Voitele ja korppujauhota vuoka ja lisää sinne keskenään sekoitetut ainekset. Ripota pinnalle korppujauhoa. Paista uunissa 200 asteessa puoli tuntia.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On herkkua kyllä! :)

      Mä laitan usein omaan annokseeni päälle vielä lisää Auraa muruina. :P Muu perhe ei sinihomejuustosta niin paljon tykkää, muuten laittaisin sitä enemmän jo paistovaiheessa!

      Poista