torstai 18. syyskuuta 2014

Omenapiiras marenkikuorrutteella



Nyt on omenapiirakka-aika! Kotimaisten omenoiden satokausi toisin sanoen. :)  Ne, joiden pihalla kasvaa omenapuita, vievät tähän aikaan vuodesta työpaikoille omenapusseja työkavereiden iloksi, sukulaisille tuliaisiksi ja naapureillekin maistiaisiksi. Jotkut jakavat sadostaan sukulaisten ja ystävien lisäksi ventovieraillekin sosiaalisen median ryhmissä lähikaupan ilmoitustaululla, mahtavaa!

Toivon kovasti että kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja mahdollisimman suuri osa omppusadosta päätyy kompostin sijaan innokkaiden kotileipureiden ja säilöjien käsiin. Jos sadon kanssa tuskailevan omenapuunhaltijan yhyttäminen ei onnistu, kotimaisia omenoita saa onneksi kaupoista ja toreiltakin.



Tämän vuoden ensimmäinen omenapiirakka oli meillä tällainen markenkikuorrutteinen piiras. Tämäntyyppisiä omenapiiraita kutsutaan myös omenahyveeksi.

Hyveohjeissa taikinaan tulee yleensä mantelijauhoa jota meidän piiraamme ei sisällä, joten olkoon tämä ihan vaan marenkikuorrutteinen omenapiiras. Herkkua joka tapauksessa!


piirakkapohja


Omenapiiraan täyte on saostettu perunajauholla ja munankeltuaisilla ja lopputulos on ihanan paksua sosetta, melkein tahnaa. Laitoin suht makeista omenista tehtyyn täytteeseen sitruunamehua puoli desiä - jos omenasi ovat kovin happamia voi pienempi määrä riittää ihan hyvin. Sitruunan happamuutta ei tarvitse kuitenkaan turhaan pelätä sillä makea marenki taittaa sitä tosi kivasti.



Kauramurotaikina omenapiirakan pohjaksi


  • 125 g voita, huoneenlämpöistä
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3 rkl kylmää vettä (noin )


Omenatäyte piirakkaan


  • Puolisen kiloa omenakuutioita (kotimaisia omppuja 15 kpl)
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl vettä
  • 3 rkl perunajauhoja
  • 0,5 dl sitruunamehua
  • 3 kpl munankeltuaisia
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl kanelia 


Marenkikuorrute omenapiirakkaan


  • 3 kpl munanvalkuaisia
  • 1,5 dl sokeria

Kuori ja kuutioi omput valmiiksi, valmista sitten taikina nyppimällä ainekset sekaisi. Lisää vesitilkka ja möyhennä taikinaksi. Voitele ja jauhota vuoka, painele taikina tasaisesti pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla pohjaa ilma-aukkoja jotta pohja pysyy  kuosissaan paistettessa. (Toinen vaihtoehto on kaulita taikina levyksi ja painella tasainen levy vuokaan. ) Laita vuoka taikinoineen esimerkiksi parvekkeelle viileään.

Riko munat yksi kerrallaan ja erottele valkuaiset ja keltuaiset. Hyvä keino on kaataa raaka kanamuna kämmenelle ja antaa valkuaisen valua sormien välistä kulhoon: tällä tavalla keltuainen pysyy yleensä hyvin ehjänä. On tärkeää ettei valkuaisen joukkoon mene yhtään keltuaista sillä muuten ei marenki onnistu.

Omenapiiraan täytteen valmistaminen


Kaadan kattilaan omenakuutiot, vesi ja sokeri, sekoita ja anna muhia kunnes omenat pehmenevät. Pehmeänä omena soseutuu ihan vaan kauhalla sekoittamalla. Täytteestä ei ole pakko tehdä aivan silkkisen sileää, sattumiakin saa jäädä. Sekoita perunajauhot sitruunamehuun ja kaada seos ohuena nauhana kattilaan samalla omppuseosta sekoittaen. Anna kuplahtaa ja jätä seos jäähtymään. Kun seos on hieman jäähtynyt, lisää joukkoon kaneli, vaniljasokeri ja keltuaiset ja sekoita. Jätä täyte jäähtymään.

(Tähän väliin disclaimer uunitusaikoihin liittyen: meidän uunimme on vanha rohjo jonka kanssa pitää toimia välillä ihan vaan vaistojaa kuunnellen ja paistumista tarkkaille. Paistolämpötilat ja -ajat ovat siis ohjeellisia.) Mutta jatketaan: laita tässä vaiheessa piirakkapohja uuniin 200 asteeseen esipaistumaan noin 20 minuutiksi. Kun pohja näyttää kypsähköltä, nosta vuoka uunista.


Marengin vaahdotus kysyy hieman kärsivällisyyttä   

 

Valmista sitten marenki. Marengin valmistamisessa on tärkeää että kulho on putipuhdas; rasvaa siinä ei saisi olla hitustakaan. Valkuaisten joukossa ei saa olla ollenkaan keltuaista juuri rasvan vuoksi. Äkkinäisen hommaa marenkivaahdon vatkaaminen ei ole, mutta vartissa tuli valmista ainakin minulla. Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sen jälkeen sokeria vähän kerrallaan kunnes marenki on kuohkeaa, kiiltävää ja lohkeavan kiinteää vaahtoa.

Lisää ensin omenatäyte piirakkapohjalle ja pursota tai levitä soseen päälle paksu kerros marenkia. Marengista tulee paistettaessa päältä rapsakkaa ja sisältä hattaraisen pehmeää. Paista piirasta 200-asteisessa uunissa vielä noin vartti. Piirasta kannattaa vahtia ettei marenki kärähdä! Jos marenki alkaa tummua liikaa ja pohja tuntuu vielä raa'alta, siirrä piiras hetkeksi uunin alatasolle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti