maanantai 21. heinäkuuta 2014

Puutarhapalsta rehottaa



Meidän perheen kesään kuuluu nyt toista vuotta kaupungilta vuokrattu puutarhapalsta. Viime vuonna olin keväällä ja alkukesästä opintovapaalla joten sain sumplittua hyvin aikaa palstan hoitoon. Tänä vuonna palstalle on jäänyt aikaa lähinnä viikonloppuisin joten rikkaruohoillekin on jäänyt mahdollisuus rehottaa aiempaa kukkeammin. Rakastan silti tuota meidän villiä puutarhaa!

Yläkuvassa on meidän perunapenkki - siellä jossain kehäkukkien ja härkäpapujen välissä. Ensi vuonna taidetaan tehdä perunoille ihan ikioma penkki, heh. Perunoiden varret ainakin ovat jääneet muun kasvuston jalkoihin, saa nähdä tuleeko satoa. Kehäkukat ovat viimevuotisten kukkien siemenistä kasvaneita, härkäpavut laitoin perunoiden kaveriksi kun periaatteessa olisivat hyviä kumppanuksia.

 Siellä on kurkku! Kurkkusato näyttää nyt tosi lupaavalta. Istutin penkkiin yhden puutarhaliikkeestä ostetun taimen ja kylvin pari siementä. Yllättäen siemenistä kasvaneet taimet kirivät nopeasti kasvussa kaupan taimesta ohi ja tekevät nyt enemmän pikkuisia kurkun alkuja. Ensimmäiset kolme kurkkua on nyt jo kerätty ja raastettu raikkaaksi salaatiksi.

 Kesäkurpitsan unohdin esikasvattaa, mutta näyttäsi satoa tulevan suorakylvetyistäkin taimista. Mukavaa! :)




Sydämenmuotoiset lehdet kuuluvat bataatille. Lueskelin keväällä netistä että bataatista saisi komean kukkivan köynnöksen.

Olin tämänkin kanssa myöhään liikkeellä mutta sain kuin sainkin kaupan laarista ostetun bataatin itämään ja lykkäsin sen maahan kesäkurpitsan viereen. Pieneltähän tuo näyttää toistaiseksi, saa nähdä ehtiiko tekemään kukkia. Varsinaista bataattisatoa en näillä leveysasteilla odota mutta kukka ois kiva. :)

Parsakaali kasvaa jälleen hyvin...





..ja sieltä pilkottaa jo pikkuruinen kukinnon alku!


Kamomilla kukkii jo kauniisti, alkaa olla sadonkorjuun aika. Kuivatan kukat ja teen niistä teetä talveksi.






3 kommenttia:

  1. Ihanan yltäkylläinen puutarhapalsta teillä! Tuo bataatti alkoi kiinnostaa. Lykkäsitkö sen maahan ihan sellaisenaan vai idätitkö ensin? Minulla oli se keväällä mielessä, mutta sitten se unohtui. Josko ensi vuonna...
    Kamomillat näyttävät hurmaavilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, palsta on tosiaan rehevä! :) Satoakin se tuotti viime vuonna oikein hyvin, tämä vuosi näyttää myös ihan o.k:lta ellei vaan helle käy liian ankaraksi kasveille!

      Idätin bataatin ensin; pesin sen huolellisesti, kuivasin ja laitoin muovipussiin ja muovipussin löyhästi kiinni. Pesun tein sen vuoksi että bataatteihin ilmeisesti toisinaan laitetaan jotain itämistä estävää ainetta säilyvyyden parantamiseksi.

      Muovipussi oli meillä keittiön pöydällä jonkin aikaa (viikon ehkä?) ja sitten huomasinkin jo silmut. Odottelin vielä että maa lämpenee kunnolla ja laitoin bataatin poikittain maahan, noin kaksi kolmannesta mullan alle ja osaksi näkyviin.

      Idätys ja kasvatus tulisi ilmeisesti aloittaa jo talvella jotta bataatista kasvaisi kunnollinen puska. Idätettyä mukulaahan pitäisi ehtiä esikasvattaa vielä ruukussa ennen kasvimaalle / kukkapenkkiin siirtämistä. Tämän yksilön tosiaan idätin vasta myöhään keväällä joten odotukset eivät ole kovin suuret, aika pienikin tuo on vielä. Ihan hauska kuitenkin!

      Aion kyllä ensi vuonna testata tätä taas, ja jos vaan suinkin muistan, laitan bataatin ajoissa itämään! :)

      Poista
    2. Kiitos näistä neuvoista, laitan ne korvan taakse! Ensi vuonna kokeilen. Uuden kasvin kasvattaminen – ja kasvun seuraaminen – on aina hauskaa puuhaa, ja jos siitä saa vielä satoa, niin mikä sen parempi :)

      Poista