lauantai 26. heinäkuuta 2014

Parsakaaleista saa jo satoa!



Kuumuus ja sateet eivät olleet näännyttäneet palstakasveja, jee! Viime viikonlopun rankka ukkoskuuro kasteli kunnolla ja ilmeisesti se on riittänyt kasveille hyvin tähän saakka. Parsakaalit ovat kasvaneet ällistyttävän lyhyessä ajassa syötävän kokoisiksi; edellisen palstapostauksen pikkuisesta parsakaalikuvasta on vain viikko aikaa!

Kurkun alkuja oli paljon, sellaisia cocktail-kurkun kokoisia. Saavat siis rauhassa kasvaa isommiksi. :)  Kesäkurpitsasta saa nyt satoa; napsin mielelläni kesäkurpitsat jo ihan pieninä jolloin ne ovat kiinteitä ja herkullisia.  Sadon korjaaminen myös lisää tulevan sadon määrää. Lehtikaalista on saanut satoa syötäväksi asti jo pitkään - ja satokausi tulee jatkumaan todennäköisesti ensimmäisiin pakkasiin asti!


Nyt kesäkuumalla syödään mahdollisimman simppelisti. Eineksetkin kelpaavat. En ole koskaan karsastanut eineksiä; ne tuovat helpotusta arkeen ja kun eineksen ohessa on jotain tuoretta tai itsetehtyä, ei kokonaisuudesta tule minun makuuni liian teollista.

Purkkiravioleista ja höyrytetyistä oman maan parsa- ja lehtikaalista saa mukavan ja maistuvan kesälounaan. Kaalien mausteeksi sopii raviolien kanssa nautittaessa sopii esimerkiksi oliiviöljy, tiraus sitruunamehua ja parmesaaniraaste. Tänään maustoin kasvikset makealla chilikastikkeella, hyvää oli!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti