maanantai 5. elokuuta 2013

Paahdetut paprikat



Paprikoiden paahtaminen ei ole ollenkaan vaikeaa, mutta hiukan näpertelyä se vaatii. Paahdan itse yleensä useamman paprikan kerralla ja pakastan osan; on mukavaa kun pakastimesta saa lisättyä helposti pikkuisen ekstramakua kastikkeisiin ja patoihin.  Paahtaminen syventää paprikoiden makua. Kun paahdetut paprikat vielä marinoi, ovat ne oiva lisä erilaisiin salaatteihin. Nyt kesällä kotimaiset paprikat ovat edullisimmillaan, kannattaa hyödyntää!

Paahdettuihin paprikoihin tarvitset - paprikaa. Se riittää. Ei tuosta listamuotoista ainesosaluetteloa saa millään, joten jääköön lista tällä kertaa tekemättä. :) Pellilliseen paahdettua paprikaa menee suunnilleen kolme isoa tai neljä pienempää paprikaa. Kannattaa käyttää punaisia, niistä minusta paahdettuna parhaimman makuisia ja näköisiä.

Paprikoiden paahtaminen


Kuumenna uuni 250 asteeseen, valitse lämmitystavaksi grillivastus (se sahalaitakuvio). Halkaise paprikat, poista kannat ja suikaloi paprikat reilun kokoisiksi suikaleiksi. Laita paprikat uunipellille leivinpaperin päälle kuoripuoli ylöspäin ja laita uunin keskitasolle paistumaan.

Paprikoiden kuori alkaa tummua, se kuuluu asiaan. Kuori menee osittain ihan mustaksi - se kuuluu asiaan edelleen. Kun paprikat ovat pihisseen ja puhisseet ja tummuneet uunissa itsensä pehmeiksi (parikymmentä minuuttia-puoli tuntia suunnilleen..? En seuraa näitä tehdessä aikaa, tarkkailen vain paprikoiden olomuotoa), ota paprikat uunista ja laita ne muovipussiin tai kannelliseen astiaan jäähtymään. Tällä tavalla jäähdytettynä kuori irtoaa helpommin.

Poista jäähtyneistä paprikoista kuoret sormin vetämällä. Paprikat ovat nyt valmiita syötäväksi; voit syödä ne sellaisenaan, maustaa oliiviöljyllä ja suolalla, pakastaa tai vaikka marinoida haluamassasi marinadissa. Jos jätät paprikat jääkaappiin säilytykseen, ripsuttele niiden pinnalle suolaa ja lorauta oliiviöjyä päälle. Öljyä ei kannata heittää pois, se kannattaa myös hyödyntää ruoanlaitossa myöhemmin.

Minä olen lisännyt paahdettuja paprikoita mm. sosekeittoihin ja kastikkeisiin sekä marinoituja  kasviksia  maustamaan. :)


 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti