tiistai 2. heinäkuuta 2013

Mehevä marjapiirakka mustikoista ja vadelmista

mustikkapiirakka, kuningatarpiirakka


Tästä ohjeesta valmistui tällä kertaa herkullinen kuningatarpiirakka mustikoista ja vadelmista, ah! Yleensä olen tehnyt tällä ohjeella mustikkapiirakkaa mutta marjoina toimivat toki monet muutkin; ainakin puolukat ja herukat ovat mainioita piirakkamarjoja. Happamille marjoille taikinaan lisätään vain hieman enemmän sokeria.

Piirakka on näppärä vieminen kyläreissulle kun sen leipoo kertakäyttövuokaan. Tein kaksi piirakkaa, toinen oli tarkoitus viedä huomenna isälleni mutta hän olikin karannut mökkeilemään. Meille jää siis enemmän! ;) Koska tarkoitus oli viedä piirakka tuliaiseksi, käytin vuokina Eskimon kahden litran kertakäyttövuokia (phjan koko 26 x 19 cm). Niissä piirakasta tulee tosi paksu mutta se on näppärä kuljettaa ja piirakan voi leikata neliön muotoisiksi leivoksiksi.

Paistoaika tämänmallisessa piirakassa on melko pitkä; meidän hitaanlaisessa uunissamme 50 minuuttia mutta laakeampaan vuokaan tehtynä tämä valmistuu reilussa puolessa tunnissa. Kypsyyttä voi testata piirakan keskeltä haarukalla: jos haarukkaan jää taikinaa, anna leivonnaisen paistua vielä. Jos pinta alkaa tummua liikaa, laita päälle folio. Alla oleva resepti on yhdelle piirakalle.

Marjapiirakka, mustikkapiirakka


  • 1,5 dl sokeria (happamille marjoille 2 dl)
  • 2 kpl kananmunia
  • 125 g voita sulatettuna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 dl maitoa 
  • 4 dl marjoja (mustikoita / vadelmia / puolukoita / herukoita)
  • (1 rkl sokeria)
  • (1 rkl perunajauhoja)

Sekoita kuivat aineen omaan astiaansa valmiiksi. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri, sekoita joukkoon kuivat aineet, sulatettu rasva ja maito. Levitä taikina vuokaan.

Sekoita marjojen joukkoon hiukan sokeria ja halutessasi ruokalusikallinen perunajauhoja; se sitoo etenkin pakastemarjoista irtoavaa nestettä. Levitä marjat taikinan päälle. Paista piirakkaa noin 35-45 minuuttia; paistoaika riippuu kuinka laakeassa vuoassa piirakan teet.

kuningatarpiirakka



piirakka ennen uunia



vadelmapiirakka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti